Uutishuone


Friday, 05 April 2019
FSC Suomen vuosikokouksessa keskusteltiin aktiivisesti

FSC Suomen vuosikokous pidettiin tiistaina 2. huhtikuuta

Jari Niemelä jatkaa hallituksen puheenjohtajana


FSC Suomen vuosikokous pidettiin tiistaina 2. huhtikuuta. Kokouksen yleisten asioiden lisäksi keskusteltiin kerrottii yhdistyksen ajankohtaisista asioista. Tänä vuonna FSC Suomen toiminnassa on isossa roolissa edelleen jatkuva standardipäivitys. Sidosryhmät ja toimisto tekevät tiiviiisti töitä, jotta standardityön tiukassa aikataulussa pysytään. Standardin ensimmäinen luonnos valmistuu jo kesäkuussa 2019.

Vuoden aikana toteutetaan myös FSC-sertifioitujen pakkausten arvoketjujen vahvistamiseen liittyvä hanke, josta kerroimme edellisessä uutiskirjeessämme ja josta voi lukea nettisivuiltamme.

Kolmas vahvasti työllistävä osa-alue on pienmetsänomistajien sertifioinnin edistämiseksi tehtävä työ, jota tehdään yhteistyössä kansainvälisen FSC:n ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Jäsenet kommentoivat ja kyselivät aktiivisesti niin menneestä vuodesta kuin tämän vuoden toimintasuunniltelmasta.

Jari Niemelä valittiin jatkamaan FSC Suomen hallituksen puheenjohtajana.


Muut hallituksen jäsenet:

Talouskamari: Janne Näräkkä (Metsäteollisuus), Vesa Junnikkala (Metsä Group). Varajäsenet Pekka Kallio-Mannila (Stora Enso), Maarit Sallinen (Tornator).
Sosiaalikamari: Jukka Sippola (Loimu), Erkki Eteläaho. Varajäsenet Anne Rautiainen (Suomen Latu), Jan Saijets (Porosaamelaiset).
Ympäristökamari: Jari Luukkonen (WWF), Paloma Hannonen (Suomen Luonnonsuojeluliitto). Varajäsenet Lauri Kajander (Luonto-Liitto), Tero Toivanen (Birdlife).


© Forest Stewardship Council® · FSC® F000211