Kulotus

Metsäpalot ovat Suomessa nykyään harvinaisia kattavan metsätieverkoston ja tehokkaan palontorjunnan ansiosta. Metsäpalot kuuluvat kuitenkin metsän luontaiseen kiertokulkuun ja osa metsälajeista on riippuvaisia palaneesta puusta.

Kulotuksen tavoitteena on sekä parantaa metsän uudistamistulosta ja puuston kasvua, että toimia luonnonhoidollisena työkaluna. Kulotuksesta syntynyt emäksinen tuhka vähentää maaperän happamuutta ja parantaa näin puiden kasvuolosuhteita. Vaikutus voi kestää jopa 20–30 vuotta kulotuksen jälkeen. Kulotuksen ansiosta taimien kanssa kilpaileva aluskasvillisuus ei kasva yhtä nopeasti kuin normaalilla uudistusalalla. Kulotus on myös elintärkeää niille lajeille, jotka elävät palaneessa maassa tai hiiltyneessä puuaineksessa.

Standardin vaatimukset

L-kokoisten metsänomistajien on ylläpidettävä metsäpaloista riippuvaisen lajiston elinympäristöjä kulotuksilla ja poltoilla. Kulotusten ja polttojen pinta-ala on oltava vähintään 3 % soveltuvien kohteiden (Tuore kangas ja karummat kasvupaikat) uudistushakkuupinta-alasta 5-vuotiskaudella. Tavoitteena on tuottaa kulotettavalle alalle palon vioittamia runkoja vähintään 20 kpl/ha.

Kulotuspinta-alaan luetaan uudistusalojen, säästöpuuryhmien ja paahderinteiden kulotukset. Jos metsiköitä poltetaan koko puustoineen, niiden pinta-ala voidaan laskea pinta-alatavoitteeseen viisinkertaisena.

Pohjavesialueilla ei tehdä kulotuksia, paitsi jos tähän on olemassa ympäristöviranomaisen lupa.