Muutakin kuin puuta

Metsästä saadaan tänä päivänä monenlaisia materiaaleja, kuten esimerkiksi tekstiilien raaka-aineita. Muodin ja sisustuksen suhde vastuullisuuteen on erityisen tärkeä. FSC tarjoaa tekstiiliyrityksille keinon varmistua siitä, että niin ympäristö kuin ihmiset on huomioitu tuotannossa. 

Metsä tarjoaa myös ravintoa: marjoja ja sieniä. Ne menestyvät parhaiten hyvin hoidetuissa metsissä. FSC-sertifiointi takaa, että lautasella on ruokaa, joka kestää kriittisimmänkin tarkastelun.

housut ja tennarit

Muoti ja tekstiilit 

Puukuidut ovat kovassa nosteessa tekstiiliteollisuudessa. Tuttujen puupohjaisten materiaalien, kuten viskoosin, modaalin tai lyocellin, rinnalle on tullut uusia innovaatioita. Tämä on hyvä uutinen, sillä puupohjaiset materiaalit voivat olla ympäristöystävällisempiä kuin synteettiset tekstiilit tai puuvilla - jos kuidut tulevat hyvin hoidetuista metsistä. 

Puupohjaisten kuitujen osuus maailman kuitumarkkinoista on tätä nykyä alle seitsemän prosenttia, mutta kysynnän on ennustettu kasvavan yhdeksän prosenttia vuosien 2016 ja 2024 välisenä aikana. On tärkeää varmistaa, että tämä ei tapahdu vanhojen metsien elinvoimaisuuden kustannuksella. 

Kansainvälisen, voittoa tavoittelemattoman ympäristöjärjestö Canopyn mukaan selluloosakuidun tuotantoon käytetään noin 120 miljoonaa puuta vuodessa. Selluloosateollisuuden hakkuut ovat vahingoittaneet vanhoja ja uhanalaisia metsiä Brasiliassa, Indonesiassa ja Pohjois-Amerikassa. 

FSC on pyrkinyt vuodesta 2015 lähtien kehittämään sertifioituja tekstiilien toimitusketjuja, jotta tekstiilivalmistajat voivat myydä FSC-merkillä varustettuja vaatteita ja muita tekstiilejä.


Metsästä saatavat luonnontuotteet 

Metsät ovat pullollaan terveellistä ravintoa, kuten marjoja, sieniä ja vaikkapa kuusenkerkkiä. Myös näiden vastuullisuus kiinnostaa kuluttajia. Esimerkiksi marjanpoimijoiden työoloista on keskusteltu Suomessa runsaasti. FSC-sertifioinnissa huomioidaan luonnon ja talouden lisäksi myös sosiaaliset näkökulmat. 


Kumituotteet 

Kumi on tuttu materiaali jokapäiväisen elämämme tuotteista, kuten kengistä, renkaista, jalkapalloista, kondomeista ja jopa lääketieteellisistä tuotteista, kuten katetreista ja käsineistä. Luonnonkumi on peräisin Amazonin altaan alueella kasvavan kumipuun maitiaisnesteestä. Luonnonkumi on uusiutuva luonnonvara, jota on perinteisesti saatu Etelä-Amerikan sademetsien kumipuista. Nykyään suurin osa luonnonkumista tulee Etelä- ja Kaakkois-Aasiasta. 

Varmista, että yrityksesi käyttää tuotteissaan kumia, jonka tuotannossa noudatetaan FSC-sertifioinnin periaatteita. Jos kumia ei tuoteta vastuullisesti, sillä voi olla vakavia kielteisiä vaikutuksia ympäristöön, yhteisöihin ja työntekijöiden toimeentuloon.