Linnut

Metsätalouden toimenpiteiden takia, etenkin hakkuiden ja maanmuokkauksen aikana, lintujen pesät voivat helposti tuhoutua tai pesintä häiriintyä. Suojavyöhykkeillä ja väliaikaisilla hakkuun rajoituksilla voidaan parantaa pesinnän onnistumista linnustollisesti rikkaissa kohteissa. Metsätalouden luonnonhoidon toimenpiteillä, kuten lehtipuiden ja aluskasvillisuuden säästämisellä voidaan parantaa lintujen ravinnonsaantia ja tarjota niille suojaa petolinnuilta ja maapedoilta. Säästöpuut ja esimerkiksi järeät haavat tarjoavat linnuille pesimäpuita ja lahopuustossa elävät hyönteiset monille lintulajeille ravintoa. Lintujen elinympäristöjen turvaaminen on myös taloudelliselta kannalta järkevää, sillä esimerkiksi kuusikoiden tuholainen, kirjanpainaja, on toukkana pohjantikan herkkua.

Maakotka © Tomi Muukkonen
Standardin vaatimukset

Lintujen pesimäaika on otettava hakkuissa huomioon määritellyillä linnustollisesti arvokkailla kohteilla.  

Lehtipuuvaltaisissa rehevissä metsissä, korvissa ja vesistöjen suojavyöhykkeillä; Etelä-Suomi: hakkuita ei tehdä 1.5.–30.6. ja niitä vältetään 15.4.–30.4. ja 1.7.–15.7. & Pohjois-Suomi: hakkuita ei tehdä 15.5.–15.7. ja niitä vältetään 1.5.–14.5. ja 16.7.–31.7. 

Suomen kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla (IBA-kohteet) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7. 

Suomen kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnallisesti tärkeisiin lintualueisiin (IBA-, FINIBA- ja MAALI-alueet) kuuluvien lintukosteikkojen (matalat järvet, lammet, merenlahdet, luhdat) läheisyydessä (alle 50 m) hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7. 

Maakotkan asuttujen pesien läheisyydessä (1000 m) hakkuita ei tehdä Lapin maakunnassa 15.3.–31.7. ja muualla Suomessa 15.2.–31.7. 

Merikotkan asuttujen pesien läheisyydessä (500 m) hakkuita ei tehdä Lapin maakunnassa 15.3.–31.7. ja muualla Suomessa 15.2.–31.7. 

Sääksen asuttujen pesien läheisyydessä (500 m) kohteilla, joissa syntyy näköyhteys pesälle hakkuita ei tehdä 15.4.–31.7.  

Kanahaukan ja hiirihaukan tiedossa olevien pesien läheisyydessä (300 m) hakkuita ei tehdä 15.3.–31.7.  

Mehiläishaukan tiedossa olevien pesien läheisyydessä (300 m) hakkuita ei tehdä 1.5.–31.8.  

Tiedossa olevilla metson soidinpaikoilla hakkuita ei tehdä Pohjois-Suomessa 1.4.–20.5. ja Etelä-Suomessa 15.3.–20.5.

Kuva © Tomi Muukkonen

www.lintukuvaaja.kuvat.fi

Birdlife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivanen kertoo metsätalouden vaikutuksista linnustoon ja mitä metsänomistaja voi tehdä lintujen elinympäristöjä parantaakseen.