FSC (Forest Stewardship Council) on lähes kolmen vuosikymmenen ajan edistänyt kokonaisvaltaista lähestymistapaa vastuulliseen metsänhoitoon, jossa yritykset, ympäristöjärjestöt, alkuperäiskansat, metsätyöntekijät ja muut toimijat laativat yhdessä käytäntöjä ja standardeja metsien arvokkaiden ekosysteemien säilyttämiseksi. Huoli maailmanlaajuisesta metsäkadosta on ollut FSC:n työn ytimessä alusta lähtien.  

FSC pitää tarkasti huolta standardiensa noudattamisesta, ja niiden rikkomisesta tulee myös seuraamuksia. Ensisijaisesti sertifikaatinhaltijoille annetaan mahdollisuus korjata tekemänsä virheet, mutta mikäli tätä ei tehdä, tai mikäli rikkeet ovat kyllin vakavia, sertifikaatin voi menettää. Ulkopuolisten auditointien lisäksi muita keinoja FSC-standardien noudattamisen varmistamiseksi ovat kattava metsäsuunnittelu, järjestelmän edellyttämät sisäiset auditoinnit, auditointeja edeltävät laajat sidosryhmäkuulemiset ja FSC:n omat tutkimukset. Näiden kautta sertifikaatteja lakkautetaan kymmeniä vuosittain ja hyllytetään vielä enemmän. 

Ohjelmassa mainittua, FSC-metsässä liian kapeaksi jätettyä suojakaistaa ei pidetty ulkoisessa auditoinnissa vakavana virheenä, koska yritys oli löytänyt sen itse sisäisessä auditoinnissaan ja puuttunut asiaan. Järjestelmä oli tällöin toiminut, niin kuin sen pitääkin. Ulkoisessa auditoinnissa löytyvä lakirikkomus, joka on tuomiolla vahvistettu, sen sijaan olisi FSC-järjestelmässä vakava poikkeama. 

Toisin kuin ohjelmassa kerrottiin, tieto poikkeamista on FSC:ssä julkista. Auditointiraportteihin voi tutustua julkisessa tietokannassa. Auditointien laadun takaa myös se, että kahden auditoijan on luettava auditointiraportti, ja se, että auditoijia valvoo oma valvontaelin, ASI (Assurance Services International). Auditoijan tehdessä virheen hänen toiminnastaan voi (ja kannattaa) valittaa ASIlle. 

Ohjelmassa kerrottiin myös sertifioitujen alueiden olevan niin laajoja, että auditointien otannat eivät käytännössä osu läheskään kaikille metsätiloille. FSC-sertifioinnissa on toisin: sertifiointiryhmien on ryhmästandardin nojalla oltava hallittavan kokoisia.Viiden vuoden sertifiointisyklin aikana kaikilla metsätiloilla, joilla toimenpiteitä tehdään, tulee auditointistandardin mukaan myös käydä. 

Hakattuja puita tai menetettyjä luontoarvoja ei kuitenkaan saa helposti takaisin. Siksi yrityksiltä vaaditaan myös korjaavia toimenpiteitä, ja järjestelmää kehitetään koko ajan. Tästä syystä on myös tärkeää, että rikkeitä tutkitaan ja niitä tuodaan julki. 

Myös valtioiden tekemää lainsäädäntöä ja sen valvontaa tulisi kehittää siten, että lain noudattamisen valvominen ei olisi vapaaehtoisten sertifiointijärjestelmien tehtävä. Sertifioinnin tarkoituksena on kehittää kriteereitä ja välineistöä lain kuvaamaa perustasoa vastuullisempaan metsien hoitoon. Emme silti väitä, että vapaaehtoinen sertifiointi voisi yksin ratkaista metsäkadon kaltaisia monikerroksisia ongelmia, kuten pääjohtajamme Kim Carstensen toteaa. Tähän tarvitaan niin vapaaehtoisia kuin valtiollisia toimijoita ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Tasa-arvoinen neuvottelu ja järjestelmän kehittäminen, jossa kuullaan yhtä lailla taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristönäkökulmia, on FSC:n työn ytimessä. 

Kansainvälisen FSC:n vastine ICIJ-raportteihin on luettavissa täältä.

Lisätty 9.3.2023: "Ulkoisessa auditoinnissa löytyvä [lakirikkomus sen sijaan olisi vakava poikkeama]; "Ryhmäsertifikaattien koko on rajattu" korvattu ilmaisulla "Sertifiointiryhmien on ryhmästandardin nojalla oltava hallittavan kokoisia"; lisätty maininta ja linkki auditointistandardiin; "lain noudattaminen" korvattu ilmaisulla "lain noudattamisen valvominen"