Tampereella asuvan saamelaisvaikuttajan, tutkijan ja saamelaiskäräjien jäsenen Jan Saijetsin syksy ja talvi ovat olleet työntäyteisiä. Hän palasi viime marraskuussa virkavapaalta takaisin tutkijantyöhönsä VTT:lle, mutta myös muutamia häntiä virkavapaalta on jäljellä. Saijets edustaa saamelaisia esimerkiksi valmistelijana saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarasuunnitelmaa arvioineessa Akwé: Kon -työryhmässä, jonka tehtävänä oli arvioida luonnonvarasuunnitelman vaikutuksia saamelaiskulttuuriin, sekä on ollut mukana Koneen säätiön rahoittamassa Miltä sopu näyttää -hankkeessa, jonka loppu on venynyt koronahaasteiden myötä.
Inarista kotoisin oleva Saijets on ollut pitkään aktiivisesti mukana edistämässä saamelaisten asiaa myös metsäkysymyksissä. Saijets on toiminut aktiivisesti jo yli vuosikymmenen ajan FSC:n hallituksessa, jossa hän on edustanut sekä Porosaamelaiset ry:tä sekä Saamelaisneuvostoa. Haastattelimme häntä Minä ja FSC -juttusarjaan saamelaisten kansallispäivän 6.2.2022 kunniaksi.
Mitä saamelaisten kansallispäivä merkitsee sinulle?
Saamelaisten kansallispäivä on päivä, jolloin voi tuntea ylpeyttä juuristaan ja nykyään se on itselleni usein päivä, jolloin katson tai nautin erilaista saamelaista kulttuuritarjontaa. Tänä vuonna suunnitelmissa on mennä katsomaan Tampereen G-livelabiin Ánnámáret ensemblea. Usein on tullut vietettyä kansallispäivää myös Lapissa, jossa on paljon kansallispäivän rientoja.
On hienoa, että kansallispäivän tapahtumia on nykyään myös ympäri Suomea. Nuoruudessani saamelaisten kotiseutualueella päivää ei vietetty ja saamelaiset olivat vain modernin yhteiskunnan tieltä väistyvä kansa. Kansallispäivän viettäminen on oikeastaan tämän vuosituhannen juttu.
Mitä saamelaisuus puolestaan merkitsee sinulle?
Saamelaisuus on oma tausta isäni puolelta ja tarkoittaa muun muassa sidettä tiettyyn sukualueeseen, joka on täynnä sukuhistoriaa ja omaa kieltä esimerkiksi paikannimissä.
Saamelainen kulttuuri on omaleimainen ja voi antaa vahvat juuret tässä juurettomassa nykymaailmassa. Etelä-Suomessa valtaväestöllä on vaikeampi löytää kytköstä omaan menneisyytensä, koska mitään vanhoista tarinoista tai niiden paikoista, rakennuksista tai luonnosta ei ole jäljellä.
Olet ollut aktiivinen monella yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla. Miksi metsäteemat kiinnostavat sinua?
Metsäkysymys on saamelaisen kulttuurin elinvoiman kannalta merkittävä. Saamelaisen kulttuurin ja kielen yksi kulmakivi on elävä poronhoito, joka kykenee tarjoamaan elinkeinon monille saamelaisperheille. Poronhoito on puolestaan riippuvainen metsistä, jotka ovat todella tuottavia talvilaitumia. Hakkuista on siis merkittävää haittaa poronhoidolle ja vaikeuttaa sitä monella tavalla. 90-luvulla, kun kuljin jonkun tauon jälkeen vieropalkisessa, hämmästyin kuin sinne oli ilmestynyt tuhansia hehtaareja hakkuita ja metsäteitä, jotka eivät näkyneet kartoissakaan. Rämmin hakkuutähteissä ja aukoissa päivän ennen kuin löysin yhtenäistä elävää metsää. Aloin vähitellen huomata, että monet metsät katosivat ympäriltä kovaa vauhtia. Samaan aikaan laidunmaita vallattiin kaikkeen mahdolliseen käyttöön ja poronhoito joutui ahdingolle. Itse aloin aktivoitua 90-luvun lopulla ja puolustaa metsiä liiallisilta hakkuilta.
Miten olet tullut mukaan FSC:n toimintaan?
Meillä Porosaamelaiset-yhdistyksessä oli ollut vuosia passiivisempi kausi 2000-luvun loppupuolella, ja yhdistyksessä katsottiin, että FSC-toiminnassa kannattaisi taas aktivoitua. Tämä oli keväällä 2007, jolloin Inarin metsäkiistat olivat jatkuneet pahoina jo useamman vuoden. Asuin jo silloin Etelä-Suomessa ja yhdistyksessä katsottiin, että poroperhetaustasta johtuen olisin hyvä edustaja, kun olin jo paikan päällä.
FSC:n toiminta oli hyvin erilaista silloin. Se oli pienimuotoista harrastelijatoimintaa, vaikkakin asiansa hyvin osaavien harrastelijoiden toimintaa. FSC on kasvanut vuosien saatossa ammattimaisesti hoidetuksi, täsmälliseksi ja asiansaosaavaksi yhdistykseksi. Tärkein muutos oli, että yhdistys sai pysyviä työntekijöitä, jotka pystyivät keskittymään toiminnan kehittämiseen Suomessa.
Mitkä metsienhoidon vastuullisuuden kysymykset ovat tällä hetkellä saamelaisille tärkeitä?
Tällä hetkellä suurimmat kiistat koskevat selkeästi rajatumpaa osaa metsätaloutta Lapissa. Valtion metsien hakkuita on vähennetty, eikä niihin ryhdytä ilman paikallisen paliskunnan suostumusta. Tilanne on siis monelta osin parantunut, vaikka palautuminen ottaa aikaa.
Hakkuiden ongelmana saamelaisten kotiseutualueella on ollut se, että kaikki tähänastiset hakkuut ovat olleet luonnontilaisten tai sen kaltaisten vanhojen metsien hakkuita. Sen huomattava haitta poronhoidolle on saamelaisten kannalta ihmisoikeuskysymys. Samalla nämä hakkuut ovat nykyajan ilmasto- ja biodiversiteettikriisin keskellä sulaa järjettömyyttä, jolloin juuri näitä ikimetsiä ja vanhoja metsiä tarvittaisiin.
Miten näet, että FSC voisi edistää metsienkäytön vastuullisuutta saamelaisten kotiseutualueella tulevaisuudessa?
FSC:llä on jo nyt ollut merkittävä positiivinen vaikutus saamelaisten kotiseutualueen metsiin mm. kontrolloitu puu -leiman kautta. Nämä FSC-sertifioimattoman, mutta FSC-järjestelmään rajoitetusti hyväksyttävän puun vastuullisuuskriteerit ovat jo tuoneet positiivista vaikutusta asiaan.
Keskusteluyhteyksien parantuminen on osin FSC:n ansiota. Se on tarjonnut pohjoiseen jo nyt keskustelufoorumin ja ollut edesauttamassa metsätalouden neuvotteluprosessien kehittymisessä, vaikka yhtään FSC-sertifikaattia ei ole saamelaisten kotiseutualueella vielä otettu käyttöön. Kansainvälisellä tasolla FSC:n tulkinnat alkuperäiskansojen maaoikeuksista ja vapaasta ennakkosuostumuksesta (FPIC) ovat olleet vahvistamassa saamelaisiinkin vaikuttanutta alkuperäiskansaoikeutta. Nämä antavat saamelaisille hyviä eväitä oikeuksiensa puolustamiseen.
Alkuperäiskansaoikeudet ja monimuotoisuusvaatimukset ovat varsin hyvällä mallilla FSC-metsäsertifioinnissa ja pelkästään FSC-sertifioitujen metsien määrän lisääntyminen Lapissa tai saamelaisten kotiseutualueella parantaisi kokonaistilannetta huomattavasti. Saamelaisten vaikuttamismahdollisuudet lisääntyisivät ja poronhoidon oikeudet ja laitumet tulisivat paremmin turvatuksi.
Minkälaisena olet itse kokenut osallistumisen FSC:n toimintaan?
FSC-toiminta on kiinnostavaa ja roolista riippuen melko työlästäkin. FSC:n päätösmalli muistuttaa vanhojen saamelaisten kotakäräjien konsensushakuista neuvottelumallia, mikä tuntuu jokseenkin oikeudenmukaiselta. Hyvää FSC:n toiminnassa on ollut aina osaavat ja tehokkaat työntekijät tukemassa jäsenjärjestöjen toimintaa.
Mihin suuntaan näkisit, että FSC:n tulee kehittyä Suomessa ja globaalisti?
FSC näyttäisi olevan ainoa metsäsertifikaatti, joka vastaa nykyajan luontokriiseihin uskottavalla tavalla. Tästä huolimatta on todettava, että FSC ei ole mitään metsiensuojelua vaan mahdollistaa kovan linjan metsätalouden. FSC-sertifikaatti ei Suomen oloissa yksin ratkaise biodiversiteetti- tai ilmastokriisiä. Metsien suojelualaa on lisättävä merkittävästi lähiaikoina ja tähän mennään riippumatta siitä, mitä Suomen metsätaloussektori haluaa. Valtaosa metsistä jää kuitenkin talouskäyttöön, joissa FSC sertifikaatti on näillä näkymin kuluttajien kannalta ainoa uskottava sertifikaatti.
Saamelaisten kannalta merkittävää olisi valtion metsien FSC-sertifiointi, koska suurin osa saamelaisten kotiseutualueen metsistä ovat valtion hallinnoimia. Enkä usko, että Metsähallituksen meno FSC-sertifikaattiin muuttaisi tilannetta kovinkaan kummoisesti, koska laitoksen metsätalous ja neuvotteluprosessit jo pitkälti noudattelevat samoja toimintaperiaatteita, joita FSC:ssä on määritelty.