Tero Toivanen työskentelee BirdLife Suomella suojeluasiantuntijana. Taustaltaan hän on biologi, ja opiskellut alaa Jyväskylässä tutkimusaiheinaan metsälajisto ja erityisesti lahopuulla elävä lajisto. Väitöskirjansa hän teki metsien ennallistamispolttojen vaikutuksesta kovakuoriaislajistoon. Myös kovakuoriaiset ja myös lahottajasienet ovat aikanaan olleet hänen tutkimuskohteenaan.
Viimeiset toistakymmentä vuotta hän on ollut järjestötoiminnassa, ja työskennellyt lapsuudesta lähteneen harrastuksen parissa. Harrastus on kulkenut mukana läpi elämän, ja lintujen katselun hän on aloittanut jo 5-vuotiaana. Välillä toiminta on ollut ammattimaistakin, kun retkeilyt ovat vieneet Toivasta ympäri Suomen sekä ulkomaille asti, nykyään harrastus jatkuu osallistumalla kotimaassa monenlaisiin linnuston seurantoihin.
BirdLife:n myötä mukaan FSC:n toimintaan
Toivanen pääsi mukaan FSC:n toimintaan heti aloitettuaan työt BirdLife:ssa. Metsätutkijataustansa johdosta hän sai kaikki metsään liittyvät asiat vastuulleen ja samalla hän ovi avautui myös FSC-neuvottelupöytään.
Toivanen kuvaa FSC:n toimintaan osallistumista kaikin puolin mielenkiintoisena ja myös hetkittäin antoisanakin kokemuksena. Tietenkin neuvottelujen ollessa kyseessä, prosessit kestävät pitkään. Metsänhoidon FSC-standardin neuvotteluissa mukana ollut Toivanen kertoo, että nykyistä standardiakin tehtiin vuosikausia, mutta kuitenkin lopputulokseen päästiin.
FSC:n päätöksentekojärjestelmä on sellainen, että siinä kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus vaikuttaa, ja kaikki tietävät säännöt ja noudattaa niitä. Neuvottelujen lopuksi päästiin sellaiseen tulokseen, joka on kaikille tyydyttävä, Toivanen pohtii. FSC:n toimintaan osallistuminen on ollut mielenkiintoista ja hyvin erilaista esimerkiksi siihen nähden, mitä työ oli aikanaan tutkijana. FSC:ssä mielenkiintoista on työskennellä asioiden parissa, jotka vaikuttavat suoraan siihen mitä Suomen metsissä tapahtuu.
Linnut tärkeänä osana metsän monimuotoisuutta
Miksi lintujen huomioiminen metsänhoidossa on tärkeää?
Hyvä kysymys, onko lintujen huomioiminen sitten yhtään sen tärkeämpää kuin muun metsäluonnon ja metsien eliölajien huomioiminen. Linnut ovat vain yksi pieni osa metsien monimuotoisuutta, mutta tietysti hyvin tärkeä sellainen. Olennaista on se, miten helppo lintujen avulla on viestiä metsänomistajille ja suomalaisille toimista metsäluonnon monimuotoisuuden hyväksi.
Linnut ovat ihmisille todella tuttuja, ja lintujen avulla on helppo kertoa metsässä tehtävistä toimista, ja siitä miten tietty lintulaji tästä hyötyy. Linnut ovat suurikokoisia eläimiä ja liikkuvat laajallakin alueella, ja lintujen hyväksi tehty työ vaikuttaa suurella todennäköisyydellä myös muuhun metsälajistoon. Linnuista voidaan siinä mielessä puhua sateenvarjolajina, sillä niiden elinympäristöistä huolehtimalla saadaan paljon hyvää aikaan metsässä, Toivanen summaa.
Millainen on metsässä elävien lintujen tila?
Se on aika lailla vaihteleva. Etelä-Suomessa monella metsälajilla menee hyvin huonosti. Tiaiset, kuten hömö- ja töyhtötiainen, ovat kaikista tunnetuimmat esimerkit. Niiden kannat ovat 2000-luvulla pudonneet käytännössä puoleen entisestä, ja se kiistämättä johtuu nimenomaan metsissä tapahtuneista muutoksista. Lähes kokonaan Etelä-Suomen metsistä kadonnut laji on kuukkeli, joka on ihan suunnattomasti kärsinyt metsien pirstoutumisesta.
Myös monet petolintulajit ovat kärsineet metsien muutoksista, eivätkä tahdo löytää enää soveliaita pesäpuita. Helmipöllö on esimerkki lajista, jonka elinympäristöön metsien rakenteen muutokset on vaikuttaneet monin tavoin. Metsissä on kuitenkin myös aika paljon lajeja, joilla menee Suomessa kohtalaisen hyvin. Varsinkin muuttolinnuista löytyy lajeja, jotka hyötyvät esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ja pystyvät elämään monentyyppisissä metsissä. Suomen metsissä esimerkiksi laulurastas ja peukaloinen ovat tällaisia lajeja, jotka ovat hyvin vahvasti olleet viime aikoina runsastumaan päin, ja näyttävät kestävän nykyisen metsän rakenteen. Näiden lajien selviämistä täällä rajoittava tekijä on jokin muu kuin elinympäristön laatu, eli todennäköisesti ilmasto on niille se kriittinen, ja kesien ja talvien lämmetessä ne pärjäävät täällä sitten paremmin.
Metsälajeissa on myös sellaisia lajeja, jotka on suojelulla pystytty pelastamaan. Hyvä esimerkki on valkoselkätikka, joka oli katoamisen partaalla Suomessa 80–90-luvulla, mutta sen esiintymät saatiin suojeltua. Valkoselkätikan kanssa kävi myös niin onnellisesti, että lajin edustajia vaelsi Venäjältä todennäköisesti aika reilustikin Suomeen, ja laji hyötyy myös jossain määrin leudoista talvista. Valkoselkätikan kanta on Suomessa vähintäänkin kymmenkertaistunut, ja se alkaa Itäisessä Kaakkois-Suomessa olla varsin tavallinen lintu, joka elää myös aiemmin suojeltujen alueiden ulkopuolella. Lajin runsastumiseen on vaikuttanut moni tekijä, mutta kyllä se metsien suojelusta on aikanaan lähtenyt.
Miten FSC tukee lintujen elinolosuhteiden parantamista?
FSC:ssä on aika monta sellaista asiaa, jotka on linnuston kannalta huomioitu paremmin kuin muissa metsäsertifioinneissa tai esimerkiksi metsälaissa. Esimerkkinä voi mainita petolintujen pesien huomioimisen. Pesimäaikaisiin hakkuisiin on FSC:ssä vahvemmat rajoitukset, ja niiden ansiosta kaikkein tärkeimmät elinympäristöt ovat pesimäaikaan hakkuilta suojassa. Myös muilla FSC:n vaatimuksilla, kuten aina säästettävien arvokkaimpien elinympäristöjen säästämisellä (5 % pinta-alasta), 5 % erityiskohteiden monimuotoisuutta tukevalla käsittelyllä ja vesistöjen suojavyöhykkeillä on merkitystä linnustolle.
Miksi hakkuiden rajoittaminen lintujen pesimäaikaan on tärkeää?
Hakkuiden rajoitukset pesimäaikaan ovat tärkeitä pesimätuloksen onnistumisen takia. Silloin, kun avohakkuu tehdään pesimäaikaan, se on aika lailla täystuho siellä pesivälle linnustolle. Kyllä siinä neliökilometriä kohti keskimäärin pari sataa lintuparia säästetään, ettei tehdä hakkuuta juuri pesimäaikaan. Myös harvennushakkuissa tuhoutuu pesiä lähes samalla tavalla kuin avohakkuissakin, sekä metsässä koneilla liikkuminen, että pesimäpuiden kaataminen haittaa lintujen pesimistä. Standardissa vaatimuksena on lisäksi jättää hakkuissa arvokkaiden petolintujen pesäpuiden ympärille riittävät suojavyöhykkeet, jotka ovat pesinnän onnistumisen kannalta elintärkeitä.
FSC tulevaisuudessa
Toivanen näkisi mielellään, että asiat, jotka ovat nyt FSC:ssä arkipäivää, olisivat tulevaisuudessa laajemmin käytössä suomalaisessa metsänhoidossa ja metsäpolitiikassa. FSC:n määrittelemä taso olisi tulevaisuudessa pikemminkin minimitaso kaikessa metsänhoidossa ja siihen liittyvässä metsäluonnon suojelussa ja säästämisessä. FSC:n kannattaa korostaa edelläkävijärooliaan, ja samalla on tärkeää kasvattaa FSC-sertifioitua pinta-alaa Suomessa.
Metsänomistajan teoilla on merkitystä
Toivasen mukaan metsänomistaja voi todella monin tavoin parantaa lintujen elinympäristöä omassa metsässään. Olennaista on, että kaikissa metsänhoitovaiheissa pyritään välttämään kaikista voimallisinta metsänkäsittelyä, hallittu hoitamattomuus on paljon parempi ratkaisu lintujen ja muunkin lajiston kanssa kuin se että metsä aivan loppuun asti siistitään. Sitten jatkuva kasvatus on hyvinkin suositeltavaa linnuston kannalta. Tärkeää on ylipäänsä puuston erirakenteisuus ja esimerkiksi suurikokoisten puiden säästämisellä turvataan tiaisten talviaikaiset. Ruokailukohteet ja monipuolisen alikasvoksen säästämisellä tarjotaan ravintoa ja suojapaikkoja monille linnuille. Metsänomistajissa on paljon metsästäjiä ja nimenomaan monet riistalinnut, erityisesti kanalinnut, ovatkin todella riippuvaisia metsässä olevasta alikasvoksesta.