Uusi merkki julkaistaan virallisesti tammikuussa 2022. Sertifikaatinhaltijoilla on julkaisupäivästä 2,5 vuoden siirtymäaika, jonka aikana voidaan käyttäää vanhaa ja / tai uutta merkkiä.

Vanhalla merkillä varustettuja, varastossa olevia tuotteita voidaan kuitenkin käyttää siirtymäkauden jälkeenkin, kunnes varasto on ehtynyt. Pidennetty siirtymäkausi varmistaa, että sertifikaatinhaltijat voivat ottaa käyttöön uuden merkin itselleen sopivassa vaiheessa, eli pakkausuudistuksen tai muun visuaalisen ilmeen päivittämisen yhteydessä.

MIX-merkinnän tekstin muutoksesta sovittiin osana laajempaa MIX-tuotteiden ja kontrolloidun puun toimintakokonaisuutta. Asiaa käsittelevä työryhmä perustettiin joulukuussa 2019. FSC:n kansainvälinen hallitus on hyväksynyt työryhmän ehdotuksen.