Erkki Eteläaho

Erkki Eteläaho siirtyi MHY Pirkanmaalta METO –­­ metsäalan asiantuntijat ry:n neuvottelupäälliköksi vuonna 2013. METO – metsäalan asiantuntijat ry haki vuonna 2014 FSC:n jäsenyyttä, ja siitä asti Eteläaho on ollut FSC:n toiminnassa mukana. Kymmenessä vuodessa FSC on tullut tutuksi monella tapaa, sillä Eteläaho on ajanut metsäasiantuntijoiden asiaa sosiaalikamarissa FSC:n hallituksessa, työvaliokunnassa sekä standardityöryhmässä. 

"Sertifikaatti Suomessa oli alkuaikana varsin uusi ja vieras käsite. Sertifikaatin merkitys tuli kyllä tutuksi metsäalan ammattilaisten ja metsänomistajien keskuudessa, mutta sen syvällinen ymmärtäminen vei aikaa”, Eteläaho kuvailee FSC:n alkutaivalta Suomessa. 

Eteläaho näkee FSC:ssä potentiaalia kasvattaa sertifioitujen hehtaarien määrää Suomessa – erityisesti nyt, kun uudistettu metsänhoidon standardi on julkaistu.

 

Kolmen kamarin tasapainossa 

Eteläahon mukaan on tärkeää tiedostaa, että FSC on vapaaehtoinen järjestelmä, ja vaikka sen hyväksyttävyys metsänomistajien keskuudessa on kehittynyt, on edelleen tärkeää, että myös kuluttajat ymmärtävät sen periaatteet. Hän painottaa kolmen osa-alueen kestävyysnäkökulmaa ja toivoo, että ihmiset ymmärtävät, kuinka sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen tasapaino on FSC:ssä keskiössä.  

Erkki Eteläaho nostaa esiin kolmen kamarin näkemyksiä yhteensovittavan päätöksenteon. Hän korostaa, että kaikkien kolmen kamarin edustajien on oltava yhtä mieltä, jotta neuvotteluissa voidaan edetä. Tämä asettaa haasteita, sillä neuvotteluissa on usein eriäviä mielipiteitä, ja ratkaisujen löytäminen voi olla vaikeaa ja aikaa vievää.  

Eteläahon mieleenpainuvin muisto FSC:ssä liittyykin juuri kolmen kamarin tasapainoon päätöksenteossa. 

”Kaikkien kolmen kamarin edustajien tulee olla samaa mieltä, jotta neuvotteluissa päästään eteenpäin. Standardityötä on vaikea ymmärtää, jos siinä ei ole ollut syvällä. Se, kuinka haasteellista on olla samaa mieltä, pakottaa osallistujat pohtimaan vaihtoehtoja myös muista näkökulmista”, Eteläaho kertoo.  

  

Rakkaus maaseutuun ja metsään  

Erkki Eteläaho asuu metsän keskellä, ja hänen juurensa ovat vahvasti maaseudulla. Eteläaho myöntääkin, että kaupunkiympäristöön sopeutuminen olisi hänelle vaikeaa. Eteläaho on intohimoinen ja omistautunut maa- ja metsätalouden harrastaja yli 40 vuoden ajalta, erityisesti metsätalouden parissa. Hän nostaa esille maaseudulla asumisen yhteisöllisyyttä, ja kertoo osallistuneensa myös metsästysseuran toimintaan, kunnalliseen päätöksentekoon sekä päätöksentekoon tiekunnassa ja vesiyhtymässä, jotka ovat tärkeitä toimijoita paikallisyhteisössä. Eteläaho toivoo myös nuorempien sukupolvien kiinnostuvan luottamustehtävistä tulevaisuudessa. 

Eteläaho on ollut eläkkeellä heinäkuusta alkaen, mutta ei ole jäänyt laakereilleen lepäilemään:  

“Nyt ajankohtaista eläkeläiselle on raakun LIFE Revives -hankkeen ohjaus maanomistajan puolelta, kun omia tiloja on noin 1,5 kilometrin pituudelta kiinni raakkujoessa, samoin 6 km pituisen kylätiemme kunnostushankkeen toteutus sekä vaikuttaminen Fingridin 100/400 uuden voimalinjan suunnitteluun kylämme läpi. Mitä aikaa jää, se kuluu metsän ja rakennusten hoidossa.”